Leikki-ikäinen löytyi keittiöstä – yritti tehdä äidille lounasta

Lifestyle Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Leikki-ikäiset lapset näkevät mahdollisuuksia hauskanpitoon hyvin arkisissakin asioissa. Pikkulapset haluavat olla monesti vanhempiensa apuna esimerkiksi siivoamisessa, pyykkäämisessä ja ruoanlaitossa. Nyt eräs pikkupoika oli kuitenkin vallannut keittiön salaa itselleen.

YouTube-videolla nähdään hauska tilanne, jossa pikkupoika jää keittiössä kiinni äidilleen itse teosta. Äiti on kieltänyt poikaa leikkimästä hänen ruoka-aineksillaan, mutta poika on siitä huolimatta mennyt keittiöön valmistamaan äidille ravitsevaa salaattia pelkistä salaatinlehdistä ja juustosta.

Pikkupoika on noussut jakkaralle yltääkseen keittiön tasolle. Poika ei halua luovuttaa ruoanlaittoa äidilleen, minkä vuoksi hän ryhtyy hauskaan sanailuun ja väittelyyn äitinsä kanssa. Tällä kerralla poika taitaa kuitenkin hävitä tämän tahtojen taiston.