Sampo Kaulanen päätyi Selviytyjiin erikoisella tavalla: ”Tuskin oli kännipuhelu”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen versio maailmankuulusta Selviytyjät-realitysarjasta alkaa tänään televisioruuduissa. Eräs kilpailussa mukana ollut on suosikkikauppias Sampo Kaulanen. Hän suuntasi Filippiineille kuudeksi viikoksi kuvauksiin kesäkuun alussa, mutta tapahtumat eivät menneet aivan kuten oli alunperin tarkoitus.

– Yksi mun elämäni raskaimmista ajanjaksoista, ei vain ikävän puolesta vaan miten yksi ihminen voikaan jakaantua. Löysin itsestäni sellaisia piirteitä, osa pidettäviä ja osa sellaisia joista luovun mielelläni, Sampo Kaulanen kertoi pian Suomeen palattuaan.

Selviytyjät 2017

Kilpailussa nähdään Kaulasen lisäksi muun muassa Kalle Palander, Musta Barbaari, Sara Chafak, Cristal Snow ja Janni Hussi. Nyt ohjelman ensi-illan kynnyksellä Kaulanen paljasti miten erikoisten vaiheiden kautta hän lopulta päätyi 1,5 kuukaudeksi selviytymään Filippiinien Caramoan saarten karussa luonnossa. Sampo Kaulanen oli alunperin ohjelmaan varasijalla, mutta eräänä iltana ohjelman tuottaja soitti.

– Hiukan heitti sydän rytmin vaihdosta, koska aattelin et tuskin son muutamaa päivää ennen saarelle lähtöä ainakaan mitään kännipuhelua soittanu. Hiukan hermostuksissani sanoin Mintulle, että sieltä tuotannosta on soitettu ja kyllä mammallaki ilme valahti vakavaksi, Sampo Kaulanen kertoi.

Hän soitti tuottajalle, joka ilmoitti, että kauppias tarvitaan pikaisesti Filippiineille muiden perässä. Kaulanen oli jättänyt osan rokotteista ottamatta, koska oli jo luopunut toivosta. Myös psykologin arvio oli tekemättä, ja se hoidettiin tunnissa puhelimitse autosta käsin. Sen jälkeen piti hyvästellä perhe peräti kuudeksi viikoksi.

– Meillä oli perjantaina vielä Mintun lasten koulujen päättöjuhlat ja oma lapsi oli luokkaretkellä koulunsa kanssa. Oli todella hankalaa soittaa ja sanoa, että iskäpä lähtee tästä viidakkoon. Molemmat itki, lapsi ja minä.

Äkkilähtö viidakkoon selviytymään omillaan ei ollut helppo tilanne kenellekään. Iltamyöhään Sampo googlasi internetistä vinkkejä viidakossa selviytymiseen.

– Mie yritin olla rohkasevana Mintulle vaikka pelotti ihan saatanasti koko homma. Illalla ko Minttu nukahti niin mie aloin googlesta kattoon hakusanoilla ”How to survive in jungle” ja sun muuta valmistelua et mistä vois olla hyötyä.

Myöhäisestä lähdöstä johtuen Kaulasella oli Caramoan saarille Manilasta lähtien eri lennot kuin muilla, ja muiden jo mentyä hän huomasi, että hänen lentonsa oli peruttu.

– Ei muuta ko soitteleen tuotannon porukalle et mitä helvettii mie nyt teen. Kuvaukset alkaa vuorokauden sisään ja mie hönötän itekseni Manilassa. Siinä jonkunaikaa hermoillessani Manilan kentällä sain sitten tiedon, että tuottaja oli saanu hoidettua mulle lennon Caramoanille. Eri kentälle minne muut meni ja lento lähti vasta 7h päästä arvioidusta.

Perille Sampo pääsi reilusti muiden jälkeen, ja muut olivat silloin jo kuulleet turvaallisuusohjeet ja saaneet ruokaa. Muut kilpailijat ottivat kuitenkin Kaulasen hyvin vastaan. Kauppias sai henkilökohtaisen perehdytyksen vaarallisista eläimistä. Sen jälkeen omaisuus täytyi luovuttaa pois ja vene tuli hakemaan kilpailijat kohteeseen.