Hemmottele itseäsi – nämä 25 keinoa tekevät sinulle hyvää

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Etenkin perheenäidit saattavat unohtaa oman hyvinvointinsa arkea pyörittäessään. Tosiasia kuitenkin on, että vahvinkaan ihminen ei jaksa huolehtia muiden hyvinvoinnista, mikäli hän unohtaa rakastaa itseään. Nyt on aika kirjoittaa kalenteriin: ”Minun oma aika!”

PureWow on listannut ideoita, joita voi toteuttaa ilmaiseksi itseään hemmotellakseen. Kannattaa ottaa pitkä kylpy, saunahetki tai kuuma suihkutuokio kauneushoitoineen. Tehtävälistan sijaan voi kirjoittaa listan asioista, joita on saavuttanut ja tehnyt. Oman ajan voi käyttää hyödyksi myös ottamalla päiväunet.

Maratonipuhelu ystävälle piristää. Kannattaa lähteä ulos kävelemään ja nauttimaan maisemista ilman kiirettä tai määränpäätä. Omalla ajalla voi myös katsoa saman romanttisen hömppäkomedian vaikka neljä kertaa putkeen. Hemmotteluun kuuluu usein myös meditoiminen, joogaaminen, kynsien lakkaaminen tai netin söpöjen videoiden ja kuvien selaaminen. Puhelin kannattaa kuitenkin panna äänettömälle, jotta ihmiset eivät häiritsisi.

Ahdistusta voi lievittää kodin perusteellisella siivouksella, mutta omalla ajalla kannattaa tehdä jotain mielekästä. Kerrankin on aikaa lukea tai kuunnella musiikkia. Tanssi. Itselleen voi myös luoda uudenlaisia rutiineja iltoja ja aamua varten. Mikäli jaksaa, voi omalla ajalla siivota sosiaalista mediaa turhista seurattavista.

On todistettu, että ihmisten kiitollisuus lisääntyy kiitollisuuden myötä. Luo lista asioista, joista olet kiitollinen. Myös hyvän tekeminen muiden eduksi voi parantaa omaa oloa. Kannattaa kuunnella itseään ja kieltäytyä asioista, jotka aiheuttavat liikaa stressiä. Jokainen ansaitsee aikaa myös itselleen.