Poika yllytettiin siivoamaan sisäkön asussa – sitten isä astui ovesta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kerroimme aiemmin kyselystä, jossa selvitettiin, että palvelustytön työasu on kiihottavin asu, jolla nainen voi saada miehensä sekaisin. Harvemmin kuitenkaan miehet pukeutuvat sisäkön mekkoon, minkä vuoksi perheenisä kokikin melkoisen yllätyksen nähdessään oman poikansa tämä asu yllään.

Massachusettsissa Norfolkissa asuva nuori mies oli saanut hänen ystävältään käskyn siivota oman huoneensa. Ystävä oli ilmeisesti videokeskustelun aikana huomannut törkyisen huoneen, minkä jälkeen hän oli patistanut kaveriaan siivoamaan. Mies oli ryhtynyt tuumasta toimeen, mutta päättänyt huvittaa siivousta livelähetyksen kautta seuraavia ystäviään sisäkön asulla.

Mies oli aiemmin hävinnyt vedon, minkä vuoksi hän oli joutunut ostamaan palvelustytön asun itselleen. Nyt asulle oli käyttöä kun miehen kaverit seurasivat siivousta videon välityksellä. Pojan harmiksi hänen isänsä päätti kuitenkin tulla huoneeseen kesken operaation, minkä vuoksi hänellä oli melkoisesti seliteltävää jäädessään kiinni palvelustytön asu yllään.

Uusimmat