Nokia viemässä 4G-kännykkäverkon Kuuhun

Digi Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Verkkolaitteita valmistava Nokia on yhdistänyt voimansa saksalaisen puhelinoperaattoriyritys Vodafonen ja autovalmistaja Audin kanssa. Vodafone halusi Nokian mukaan kehittämään uudenlaista mobiili- ja verkkoyhteyttä avaruuteen. Ennennäkemättömän hankkeen on määrä toteutua ensi vuonna.

Twitter

Reuters on uutisoinut Kuun saavan ensimmäisen mobiiliverkkonsa ensi vuonna. Nokian, Vodafonen ja Audin yhteinen projekti on PTScientists-ryhmän kanssa toteutettava radikaali testi, jossa kokeilaan 5G-mobiiliverkon suorituskykyä ja toimivuutta avaruudessa. Berliinistä käsin toimivat yritykset aikovat laukaista SpaceX FAlcon 9 -raketin avaruuteen vuonna 2019.

Hankkeen avulla pyritään kehittämään mobiiliverkon infrastruktuuria. Verkkosuunnitelma on vasta testausvaiheessa, eikä vielä ole varmaa sen toimivuudesta Kuun pinnalla. Avaruuden verkkoyhteyden on kerrottu siirtyvän Kuuhun sokerin annospussin kokoisen laitteen avulla. Ihminen astui ensimmäisen kerran Kuun pinnalle 21. heinäkuuta vuonna 1969.