Stara Nokia

Viihdeuutiset

Nokia 3310 -kännykän paluu villitsee maailmalla: ”Kaikkien aikojen kestävin!”

Kerroimme aamulla, että legendaarinen Nokia 3310 -matkapuhelin on tekemässä paluun. Nokian puhelinten tuotemerkin nykyisin omistava suomalainen HMD Global on huhujen mukaan julkaisemassa 26. helmikuuta Barcelonassa uuden version takavuosien klassikkopuhelimesta.

The Independent

Uutinen on tänään levinnyt ympäri maailmaa, ja se on innostanut monia muitakin kuin vain suomalaisia kuluttajia. Nokia 3310 on nimittäin maailmanlaajuisesti tunnettu laite. Kerroimme äskettäin esimerkiksi brittisotilaasta, joka on käyttänyt sitä jo 17 vuoden ajan ja käyttää edelleen.

Esimerkiksi miljoonien lukijoiden brittisivusto Unilad on nostanut kännykkälegendan paluun yhdeksi pääuutisistaan. Facebookissa se toteaa, että lukijan tulee lopettaa mitä on tekemässä ja keskittyä nokialaisen paluuseen. The Independent ylistää puhelinta kaikkien aikojen luotettavimmaksi ja The Express Tribune kuvailee sitä tuhoutumattomaksi. Myös esimerkiksi teknologiajätti Mashable on uutisoinut huhusta.

Nokialaisen paluusta uutisoineen Venturebeat.comin mukaan uuden laitteen hinta tulee olemaan vain 59 euroa ja se on todennäköisesti tähdätty kakkospuhelimeksi. Kyseessä ei ilmeisesti ole vieläkään älypuhelin.

Digi Ohhoh!

Brittisotilas käyttänyt jo 17 vuotta Nokia 3310 -kännykkää: ”Lataan kymmenen päivän välein!”

Brittiläinen Dave Mitchell osti Nokia 3310 -puhelimen vuonna 2000. Sen jälkeen sotilaana työskennellyt mies on taistellut muun muassa Irakissa ja Afganistanissa kyseinen kännykkä mukanaan. Puhelin toimii edelleen täydellisesti – 17 vuotta myöhemmin.

Dave Mitchell hehkuttaa nokialaista, sillä se on kestänyt kaiken. Puhelin on pesty kerran pesukoneessa, sen päälle on kaatunut curry-kastiketta ja se on joutunut tallottavaksi. Miehen kännykkää väitetään nyt Iso-Britannian vanhimmaksi matkapuhelimeksi, joka on edelleen aktiivisessa käytössä. Mitchell on sanonut, että tulisi surulliseksi jos joutuisi luopumaan Nokian puhelimestaan, koska se toimii edelleen moitteettomasti.

Mitchell käyttää puhelinta sen alkuperäistarkoitukseen, eli soittamiseen. Hän ei omien sanojensa mukaan kaipaa älysovelluksia kätensä ulottuville. Hän käyttää valokuvaamiseen ihan oikeaa kameraa. Joskus hän pelaa matopeliä. Nokia 3310 -kännykän akku kestää hänen mukaansa 10 päivää yhdellä latauskerralla. Mies nauraa Hull Daily Mailille, että hänen puhelimensa on varmaankin valmistettu kryptoniitista.

Puhelin on ollut vuosia käyttämättömänä laatikossa, kun Mitchell päätti vuonna 2010 jättää kännykkänsä kotiin komennukselle lähtiessään. Hänellä ei ollut tarvetta raportoida muille ihmisille menemisistään tai tekemisistään. Miehen sai kiinni ainoastaan lankapuhelimella. Hän pystyy omien sanojensa mukaan olemaan sosiaalisempi kasvokkain, koska miehen ei tarvitse turvautua internetiin. Mitchell kutsuu sitä vapaudeksi.

Hän otti kuitenkin hiljattain vanhan kännykkänsä takaisin käyttöön pitääkseen yhteyttä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan muuttaneen tyttärensä kanssa. Ainoa ongelma liittyy puhelinoperaattoreihin, jotka eivät pysty tarjoamaan miehelle tavallista liittymäpakettia pelkästään puheluille ja tekstiviesteille. Hän joutuu maksamaan myös nettiyhteydestä.

 

Digi Viihdeuutiset

Jättimenestys! Nokia 6 -älypuhelin myytiin Kiinassa loppuun minuutissa

Suomalainen matkapuhelinmerkki Nokia on tehnyt uskomattoman upean paluun markkinoille, kun sen uusi Nokia 6 -puhelin tuli myyntiin Kiinassa. Laite myytiin nimittäin loppuun jo minuuteissa. Puhelin on saatavilla toistaiseksi ainoastaan Kiinassa, joskin se on toistaiseksi loppuunmyyty.

Asiasta uutisoineen Anzhuo.cn -verkkosivuston mukaan Nokian keskihintaisen uutuuspuhelimen kysyntä ylitti JD.com -verkkokaupassa kaikki odotukset. Verkkokauppa toi laitetta myyntiin rajatun erän, jotta se voisi nähdä onko laitteella kysyntää.

Rajatuksi kerrotun erän suuruutta ei ole paljastettu, joten se voi olla mitä tahansa yhdestä kappaleesta miljoonaan. Verkkolehden mukaan puhelimesta kiinnostuneiden jonoon rekisteröityi kuitenkin vuorokaudessa 250.000 ostajaehdokasta, joten näiden tietojen valossa kysyntää riittää.

Uutuuslaitteella Nokian palasi Kiinan markkinoille kolmen vuoden tauon jälkeen. Puhelinbrändin toi nyt Kiinassa myyntiin suomalainen HMD Global, joka on lisensioinut Nokia-tavaramerkin itselleen. Nokia 6 käyttää Android-käyttöjärjestelmää. Dual-SIM -laitteessa on 4GB muistia ja 64GB sisäistä tallennustilaa ja 3.000 mAh akku sekä 16 megapikselin takakamera ja 8 megapikselin etukamera.

Digi Lifestyle Viihdeuutiset

Seksiviestejä lähettelevät tunneongelmaiset nuoret

Lähimenneisyydessä ihmiset vierailivat toistensa luona halutessaan juttuseuraa. Sitten tulivat kännykät ja internet, ja viestimisen kulttuuri on muuttunut radikaalisti. Tästä aiheutuu monia lieveilmiöitä. Kerroimme taannoin esimerkiksi ihmisten addiktoituneen tekstarien lähettämiseen.

Nyt uusimman amerikkalaistutkimuksen mukaan tunnetason ongelmista kärsivät murrosikäiset lähettelevät usein seksitekstareita itseilmaisun takia. 420 oppilaan kyselyssä 20 prosenttia käytösongelmaisista oli kuuden kuukauden sisällä lähetellyt seksuaalisia viestejä puhelimellaan.

Päätutkija Christopher Houckin mukaan tutkimus kertoo siitä, miten heräilevän seksuaalisuuden kynnyksellä olevat nuoret hyödyntävät nykyään tekstiviestejä kommunikaatiossaan. Moderit viestintävälineet voivat auttaa esimerkiksi teinejä, jotka olisivat muuten liian ujoja ilmaistakseen tunteitaan vastakkaista sukupuolta kohtaan. Seksitekstareita lähetelleet nuoret päätyivät useammin myös yhdyntöihin, mikä ei liene yllättävä tieto.

Tutkimuksessa ei kuitenkaan pyritty selvittämään sitä, johtuivatko tunnetason ongelmat seksitekstareista. Bradley Hasbro Children’s Reseach Centerin tutkijoiden mukaan kommunikaatiotapojen muuttumisen tutkimisella voitaisiin löytää tuoreita tapoja keskustella seksuaalisuudesta lasten ja nuorten kanssa, uutisoi NY Daily News -sivusto.

Digi Viihdeuutiset

Tutkimus: Nokian kännykän käyttäjät tyhmimpiä

Älypuhelinten markkinoilla eri laitemerkit ovat segmentoituneet vuosien varrella melko selvästi, vaikka Apple ja Samsung taistelevat nykyisin pääasiassa samoista nuorista ja trendikkäistä kohderyhmistä. Nokia on kuitenkin pudonnut kilpailusta jo vuosia sitten.

Nyt tuore tutkimus on vertaillut eri merkkien käyttäjiä. Vedonlyöntiyhtiö Ladbrokes testasi verkossa toteutetuilla tehtävillä (Osallistu tästä linkistä) tuhat älypuhelinten omistajaa ja yhdisti vastaajan nopeuden hänen käyttämäänsä puhelinmerkkiin. Tiedot siis paljastivat kuinka nopeasti kunkin puhelinmerkin omistajat osasivat ratkaista älykkyyttä vaativia pulmia. Tutkimuksen tulos ei ollut kovin mairitteleva Nokian omistajille.

Seitsemään tehtävään vastasivat nopeimmin Applen iPhonen omistajat, joita voidaan siten pitää tämän tutkimuksen perusteella älykkäimpinä – tai ainakin nopeimpina ongelmanratkaisijoina. Applen käyttäjät selvittivät kysymykset keskimäärin 94 sekunnissa. Toiseksi fiksuimpia olivat Nexus-puhelimen omistajat ja kolmannelle sijalle päätyivät Samsungin omistajat.

Kilpailun jumbosijalle päätyivät BlackBerryn ja Nokian käyttäjät. Suomessa Blackberryä ei ole käytännössä lainkaan, joten Nokian älypuhelinten käyttäjät jäivät suomalaisesta näkökulmasta kyselyssä viimeiseksi. Blackberryn käyttäjät vastasivat pulmiin keskimäärin 118 sekunnissa ja Nokian käyttäjät 109 sekunnissa. Vastaajilta tiedusteltiin muun muassa kuinka monessa kuukaudessa on 28 päivää ja kuinka monta numeroa 9 on lukujen 1 ja 100 välissä.