Brother Christmas teki poliisille tutkintapyynnön yksityisviesteistään

Digi Ohhoh! · Stara.fi

Viime päivinä mediassa on ruodittu näkyvästi Brother Christmas -hahmon harjoittamaa toimintaa ja sen taustoja. Kyseessä on hyväntekeväisyyteen rahaa kerännyt Ari Koponen, jonka motiiveja ja rahankäyttöä sekä yksityisiä viestejä on käsitelty laajasti erityisesti Helsingin Sanomissa.

Nyt Koponen on tehnyt poliisille tutkintapyynnön julkisuuteen päätyneistä yksityisviesteistään. Useat mediat ovat julkaisseet Koposen viestejä, jotka hän epäilee toimitetun medioille vilpillisin keinoin. Tutkintapyynnön kohteena eivät ole viestejä julkaisseet mediat vaan henkilö tai henkilöt, jotka ovat viestejä medioille tai muille mahdollisille tahoille levittäneet.

– Julkaistuihin viesteihin liittyy monia epäilyttäviä piirteitä. Heti kun medioissa oli julkaistu kuvia ensimmäisistä viesteistä, aloin saada vihjeitä siitä, että viestit eivät suinkaan olisi peräisin vastaanottajilta, vaan minulta, eli viestin lähettäjältä, toteaa Ari Koponen.

– Monet olivat kiinnittäneet huomion siihen, että joissakin viestityypeissä lähettäjän ja vastaanottajan ruutunäkymät ovat aina erilaiset, ja että medioissa oli julkaistu nimenomaisesti viestejä lähettäjän, eli minun ruutunäkymästäni.

Kuvien perusteella Koponen on joko lähettänyt itse viestejään medioille tai joku toinen on ottanut salaa kuvia Koposen päätelaitteen näyttöruudusta. Nämä ruutukaappaukset on sitten toimitettu lehdistölle julkaistavaksi. Viestien jakamiseen liittyviä rikosnimikkeitä voisivat olla viestintäsalaisuuden loukkaus, tietomurto tai yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.