Sopranos tekee paluun – elokuva parhaillaan työn alla!

Elokuvat Viihdeuutiset
Toimittaja:

HBO-kanavan rakastetuimpiin sarjoihin lukeutuva Sopranos on saamassa jatkoa. New Line -tuotantoyhtiö suunnittelee parhaillaan sarjan maailmaan sijoittuvaa The Many Saints of Newar -elokuvaa.

Elokuvan käsikirjoittajana toimivat Sopranosin luoja David Chase ja sarjan parissa työskennellyt Lawrence Konner. Deadline-sivuston mukaan The Many Saints of Newark tulee sijoittumaan 1960-luvulle, New Jerseyn Newarkin mellakoiden aikaan.

Chase vihjaili jo viime vuonna Sopranosin saavan mahdollisesti jatkoa esiosan muodossa. HBO:n sarjaa esitettiin Yhdysvalloissa kuuden tuotantokauden ajan vuosina 1999-2007.

Sopranosin pääroolia, Tony Sopranoa esittävä James Gandolfini kuoli vuonna 2013. Myös Phil Leotardoa esittänyt Frank Vincent menehtyi viime vuonna.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Elokuvat, Viihdeuutiset -osioistamme.