Ihmis-Ken haluaa isäksi – ihmis-Barbie olisi sopiva synnyttäjä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kauneusleikkauksiin noin puoli miljoonaa euroa elämänsä aikana käyttänyt brasilialainen Rodrigo Alves haluaa jälkikasvua. 34-vuotias mies kertoo toteuttaneensa suurimman osan haaveilemistaan plastiikkakirurgisista toimenpiteistä, ja tulevaisuudessa hänellä on enemmän aikaa esimerkiksi lasten kasvattamiseen.

Ihmis-Keniksi kutsuttu Rodrigo Alves on käynyt läpi noin 60 eri kauneusleikkausta. Mies tietää, että mikäli hän jossain vaiheessa saa lapsia, eivät tenavat näyttäisi juuri ollenkaan samalta kuin hän itse nykyään näyttää.

Täyteaineilla pumpattu ja erilaisilla muokkausoperaatioilla leikelty mies tapasi hiljattain Barbie-nukkea muistuttavan Tatyana Tuzovan, joka olisi Rodrigo Alvesin mielestä ideaali synnyttäjä hänen lapsilleen.

Kaksikko tapasi venäläisessä keskusteluohjelmassa nimeltään Man & Female. Sinkkuna viihtyvä ihmis-Ken olisi valmis maksamaan oman jälkikasvunsa mahdolliset kauneusleikkaukset tulevaisuudessa aivan kuten hänen omat ja ilmeisen varakkaat vanhempansa ovat tehneet.

Hän kuitenkin antaa suostumuksensa operaatioihin vasta lasten ollessa täysi-ikäisiä. Hän kertoo plastiikkakirurgian muuttaneen hänen ulkonäkönsä lisäksi itsetuntoa parempaan suuntaan, Daily Mail uutisoi.



Uusimmat