Rannalle huuhtoutui tunnistamaton raato – Loch Nessin hirviön sukulainen?

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Georgian osavaltiossa on ihmetelty merihirviöksi väitetyn olennon ruumista. Raato oli oli huuhtoutunut merestä St. Simmonsin saarella sijaitsevalle rannalle.

Paikalle osunut Jeff Warren kertoo paikallisen News 4 Jax -uutissivuston mukaan luulleensa kuollutta eläintä ensin hylkeeksi. Lähietäisyydeltä hän totesi sen kutienkin muistuttavan enemmän kuvauksia myyttisestä Loch Nessin hirviöstä.

Olennon epäiltiin jopa olevan paikallisten tarinoiden Atlamaha-ha -olento. Kyseessä on vesihirviö, jonka väitetään elävän läheisesessä Althamahan joessa.

Raadolle on tarjottu myös maanläheisempiä selityksiä. Sen on epäity olevan kaulushai tai mädännyt jättiläishai. Toiset ovat puolestaan epäilleet koko ruumista tekaistuksi.