Robottibileet! Näin koneet tanssivat keskenään

Digi · Terhi Piiroinen

Varmaan suurin osa ihmisistä ajattelee, että teknologiaa tulisi käyttää ihmisten hyvinvointiin ja elämän helpottamiseen – eikä päinvastoin. Silti robotteja pidetään yhtenä potentiaalisena uhkana ihmiskunnan hyvinvoinnille tai jopa koko olemassaololle.

Nyt on julkaistu leppoisampi video roboteista, jotka ovat intoutuneet hassuttelemaan keskenään. Agility Robotics on julkaissut YouTubeen videon, jolla nähdään kaksi robottia leikkitreffeillä. Robotit näyttävät ikään kuin tanssivan keskenään.

Asiantuntijoiden mukaan eri maat tulevat jatkossa kilpailemaan siitä, kenellä on parhaat keinoälyllä varustetut robotit. Esimerkiksi Teslan perustaja Elon Muskin mukaan ylivoimaiset tietokoneet tulevat aloittamaan kolmannen maailmansodan maan johtajien tekemien ratkaisujen pohjalta.

Uusimmat