Haisunäädän poikanen kohtasi haisunäätälelun – tällainen oli reaktio

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koirat ja kissat ovat suosituimpia lemmikkejä perheiden keskuudessa. Videoiden muodossa on nähty kuitenkin todisteita siitä, että osalla ihmisistä on kotonaan jopa kettuja, karhuja ja isoja kissapetoja. Nyt videolla nähdään suloinen tilanne, jossa pieni haisunäädän poikanen leikkii.

YouTube-videolla nähdään hellyttävä tilanne, jossa pieni haisunäädän poikanen leikkii kauko-ohjattavalla haisunäätälelulla. Poikanen ei osaa eikä uskalla vielä kunnolla leikkiä lelulla, mutta seurailee sitä mielellään paikasta toiseen kun ihminen ohjaa lelua.

Haisunäätä elää tavallisesti luonnossa ja osaa pitää ihmiset itsestään hyvän välimatkan päässä suihkuttaessaan anaalirauhasillaan pahanhajuista nestettä sitä uhkaavaa kohdetta päin. Videolla nähtävä yksilö on kuitenkin jo melko kesyyntynyt pystyessään elämään ihmisten kanssa sisätiloissa.

Uusimmat