Jätä valot päälle seksin ajaksi – parantaa parisuhdetta yllättävän paljon

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Seksi on paljon muutakin kuin joka lauantai saunan ja Urheiluruudun jälkeen harrastettu toimenpide, jonka aikana jyystetään yhdessä ja samassa asennossa – pimeässä makuuhuoneessa. Seksin monipuolinen harrastaminen antaa ulottuvuutta parisuhteeseen.

Yksinkertainen keino seksielämän parantamiseksi on jättää valot päälle aktin ajaksi. Samalla, kun näkee mitä seksin aikana tapahtuu, voi nauttia oman kumppanin ulkonäöstä estoitta. Valoisassa tilassa harrastettu seksi on myös turvallisempaa ja eroottisempaa. Tietynlaisella valaistuksella voi myös luoda vaihtelevia tunnelmia seksileikkeihin.

Seksi on kaikista intiimein kanssakäymisen muoto, jolloin tavallaan paljastaa itsestään kaiken toiselle osapuolelle. Kun harrastaa valot päällä seksiä, voi samalla vahvistaa omaa itsetuntoa ja vartaloon liittyvää suhtautumista. Tämä puolestaan parantaa ja vahvistaa parisuhdetta, seksiekspertti Alix Fox tietää.