Sormusten herra -sarjasta kaikkien aikojen kallein – maksaa jopa miljardi dollaria

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amazon Studios -yhtiö valmistelee parhaillaan J.R.R. Tolkienin teksteihin perustuvaa Taru sormusten herrasta -televisiosarjaa. Nyt suurtuotannon on paljastettu tulevan vielä odotettua kalliimmaksi.

The Hollywood Reporter -sivuston mukaan Taru sormusten herrasta -sarjasta suunnitellaan vähintään viiden tuotantokauden pituista. Sen kustannusten odotetaan kohoavan jopa miljardiin dollariin. Sarja tulee olemaan todennäköisesti tähänastisen televisiohistorian kallein tuotanto.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, tuleeko Taru sormusten herrasta ja Hobitti -elokuvatrilogiat ohjannut Peter Jackson olemaan mukana tuotannossa. Ohjaajan kerrotaan kuitenkin käyneen asiaan liittyviä neuvotteluja Amazonin kanssa.

Amazon-yhtiön perustajan, Jeff Bezosin kerrotaan haluavan siirtää Amazon Studiosia aikaisempaa suurempien ja suositumpien sisältöjen pariin. Tolkienin perikunta lähestyi Taru sormusten herrasta -sarjan oikeuksia kaupatessaan myös Netflixiä ja HBO-kanavaa.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat