Maailman tulisimman chilin syönyt sairaalaan – kivulias päänsärky päiväkausia

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Maailman tulisinta chiliä syöntikilpailussa ahminut amerikkalainen 34-vuotias mies on joutunut hakeutumaan myöhemmin ensiapuun. Syynä oli miehen kokema poikkeuksellisen kivulias päänsärky, joka jatkui päiväkausien ajan.

Maailman tulisimmaksi chiliksi tituleerattu Carolina Reaper on aiheuttanut ihmisille terveysongelmia ennenkin. Nyt on kuitenkin tiettävästi kirjattu ensimmäinen tapaus, jossa tulinen syötävä on aiheuttanut ensin niskakipuja ja myöhemmin koko päätä suhteettoman voimakkaasti kivistänyttä särkyä. Aivotutkimuksissa ei todettu vaurioita, mutta chilissä olevalla kapsaisiinillä saattaa olla osuutta päänsärkyyn.

Miehen kokemaa kipua kuvailtiin poikkeuksellisen vaikeaksi. Kapsaisiini on voinut aiheuttaa chiliä syöneen miehen verisuoniston supistumista ja siten poikkeuksellisen kovia pääsärkykohtauksia päivien ajaksi. Samankaltaisia kipukohtauksia on raportoitu aiemmin muun muassa huumausaineiden käytön yhteydessä, BMJ raportoi.