Mies keksi hauskan leikin koiransa kanssa – on tikahtua nauruun

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lemmikeistä on ihmisille paljon iloa muuten raskaalta tuntuvassa arjessa. Ne pakottavat ulos raittiiseen ilmaan, minkä lisäksi niiden leikkejä ja kommelluksia on hauska seurata vierestä. Eräs mies on keksinyt lemmikkinsä kanssa hauskan leikin, jonka hän on kuvannut videolle muidenkin iloksi.

YouTube-videolla nähdään huvittava leikki, jota mies leikkii suloisen bulldogginsa kanssa. Mies makaa sängyllä ja vinguttelee pientä lelua hänen kätensä ja päänsä välissä. Ei mene aikaakaan kun koira tarttuu syöttiin ja työntää lelun perässä päänsä miehen käden ja pään väliin jäävästä pienestä aukosta läpi.

Etenkin mies näyttää olevan hyvin viihdytetty kun koira ilmestyy aina hänen päänsä viereen. Yleensä koirat rakastavat kaikenlaisia leikkejä enemmän kuin mitään muuta, mutta tällä kertaa itse omistaja näytti olevan kuitenkin lemmikkiäkin enemmän innoissaan tästä leikistä.