Kaksi mustaa miestä istui Starbucksissa tilaamatta – kuusi poliisia pani käsirautoihin

Ohhoh! · Stara.fi

Yhdysvaltojen Philadelphiassa sijatsevassa Starbucks-kahvilassa tapahtunut välikohtaus on aiheuttanut kansainvälisen kohun, kun kahvilan henkilökunta soitti poliisit paikalle, koska kahvilassa istui kaksi tummaihoista miestä tilaamatta mitään. Kahvilaan saapui lopulta peräti kuusi virkapukuista poliisia.

Someraivoa parhaillaan aiheuttava tapaus tallentui myös videoille, joita on katsottu jo kymmeniä miljoonia kertoja. Eräällä videolla nähdään miten eräs asiakas kysyy poliisilta mitä miehet ovat tehneet poistamisen perusteeksi. Taustalla henkilökuntaan kuuluva nainen toteaa, etteivät mitään.

Tapauksen myötä Starbucks on joutunut huonoon valoon sosiaalisessa mediassa, jossa muun muassa #BoycottStartucks-hashtag leviää parhaillaan. Videon julkaisemisen jälkeen selvisi, että poliisit paikalle soitti Spruce Streetillä sijaitsevan kahvilan ravintolapäällikkö. Kaksi mustaihoista miestä oli ollut odottamassa tapaamiseen valkoihoista ystäväänsä, joka saapui paikalle pidätyksen aikana.

Tapauksesta aiheutunut kohu on keskittynyt paitsi Starbucksin henkilökunnan toimintaan myös paikallisen poliisin ylimitoitettuihin toimenpiteisiin tilanteessa. Starbucks on sittemmin pyytänyt tapausta anteeksi, ja poliisilaitos on ilmoittanut käynnistäneensä sisäisen tutkinnan tapauksesta.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat