The Rock ja Vin Diesel rajuissa riidoissa – eivät voineet kuvata yhdessä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Fast and Furious -elokuvasarjan tähdet ovat valkokankaalla kuin yhtä perhettä, mutta kulissien takana välit ovat tulehtuneet. Dwayne ”The Rock” Johnsonin ja Vin Dieselin tiedetään olleen jo jonkin aikaa ilmiriidoissa.

Nyt Dwayne Johnson on avautunut kaksikon rajusta välirikosta. Toimintatähti paljasti, etteivät hän ja Diesel voineet riitansa vuoksi kuvata yhdessä kohtauksia Fast & Furious 8 -elokuvaa varten.

– Vin ja minä kävimme keskusteluja, joista yksi tärkeimmistä tapahtui kasvokkain asuntovaunussani Johnson kertoi Rolling Stone -lehdelle.

– Tajusin meidän lähestyvän elokuvien tekemistä ja yhteistyötä täysin erilaisista näkökulmista. Olen onnellinen että ymmärsin sen, teimmepä enää yhteistyötä tai emme, tähti jatkoi.

Johnson keskittyy parhaillaan Fast & Furious -sarjan spinoff-elokuvaan, jonka pääosissa ovat hän ja Jason Statham. Elokuvan ensi-iltaa kaavaillaan vuodelle 2019.