Turvakamera kuvasi turistin katoamisen – mysteeri kutkuttaa vielä vuosia myöhemmin

Ohhoh! · Tim Isokivi

Saksalainen Lars Mittank katosi oudoissa olosuhteissa Bulgarian Varnan lentoaseman läheisyydessä vuonna 2014. Mysteeri ei ole ratkennut vielä tähän päiväänkään mennessäkään.

Viimeiset havainnot Mittankista tallentuivat lentoaseman turvakameralle. Videolla tuolloin 28-vuotias mies juoksee pois lentoasemalta kuin jotain säikähtäneenä, ja katoaa läheiseen metsikköön kiivettyään ensin yli kaksimetrisen piikkilanka-aidan yli.

Mittank oli lomailemassa Bulgariassa biiden ystävänsä kanssa. Heidän mukaan miehen käytös muuttui dramaattisesti loman aikana. Hänen kerrotaan käyttäytyneen vainoharhaisesti ja aggressiivisesti, sekä esimerkiksi ajautuneen riitaan paikallisten jalkapallofanien kanssa.

Viimeisinä päivinään Mittank soitti useita kertoja äidilleen. Mies väitti tuntemattomien henkilöiden jahtaavan häntä ja pyysi äitiään sulkemaan hänen luottokorttinsa.

Tapaukselle on tarjottu erilaisia selityksiä vihaisten jalkapallofanien kostosta laittoman elinkaupan harjoittajiin, Mittankin huomaamattaan kärsimään päävammaan ja antibioottien sivuoireena aiheutuuneeseen psykoosiin. Mysteeriin pureudutaan myös Unilad-sivuston julkaisemalla tuoreella videolla.

 

https://www.facebook.com/uniladmag/videos/4765436626812692/

https://www.facebook.com/findetlarsmittank/photos/a.309909332513387.1073741825.309908912513429/309909339180053/?type=3&permPage=1

https://www.facebook.com/findetlarsmittank/photos/a.350109618493358.1073741831.309908912513429/469215833249402/?type=3&theater