Älä mene kuntosalin suihkuun paljain jaloin – kuva kertoo miksi

Ohhoh! Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kuntosalin kävijöitä kehotetaan huolehtimaan hygieenisyydestä käyttämällä esimerkiksi suihkutossuja yleisissä suihku- ja saunatiloissa. Kaikki eivät kuitenkaan noudata tätä pyyntöä, minkä vuoksi erilaiset bakteerit pääsevätkin kasvamaan ja leviämään kosteissa suihkutiloissa.

Rod Ryan Show -radio-ohjelman kuuntelija oli lähettänyt ohjelmaan kirjeen, jossa hän kertoi minkä vuoksi kuntosalin suihkuun ei kannata koskaan mennä paljain jaloin. Anonyymina pysyvä henkilö lähetti kuvia hänen jaloistaan, jotka olivat todella pahasti aggressiivisen lihansyöjäbakteerin turmelemat.

Juoksua harrastava mies oli kerran päättänyt kuntosalilla mennä suihkuun paljain jaloin unohdettuaan varvastossunsa kotiin. Tämä yksikin kerta riitti kuitenkin siihen, että hän sai tuhoisan bakteerin jalkaansa. Aluksi jalkaan tuli yksi pieni näppy, joka kutisi. Myöhemmin alue levisi ja monistautui jalan pohjissa jättäen jälkeensä suuria ja syviä avohaavoja.

Miestä hoidettiin vuoden ajan, mutta mikään ei auttanut. Mies ei voinut enää harrastaa liikuntaa, ja menetti lopulta koko kävelykykynsä kipeiden jalanpohjien vuoksi. Reilun vuoden kestäneiden tuskallisten ja tehoamattomien hoitojen jälkeen mies päätti mennä leikkaukseen, jossa hänen jalanpohjiensa iho korvattiin kokonaan. Leikkauksesta toivuttuaan mies onnistui ensimmäistä kertaa laittamaan kengät jalkaansa.

https://www.facebook.com/uniladmag/posts/4777892302233791