Evelina julkaisi upean kuvan – repaleisissa farkuissa vatsa paljaana

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Evelinan debyyttialbumi 24K julkaistiin lokakuussa 2016, ja levyn kappaleita streamattiinkin hyvin nopeasti tuplaplatinaan oikeuttavan määrän, joka on yli 40 miljoonaa kertaa. Albumi oli myös ensimmäinen, joka ylitti ensimmäisenä Suomessa pelkillä streamauksilla platinarajan jo ennen julkaisuaan.

Evelina on viime aikoina uusien julkaisujen myötä nähty monissa erilaisissa tyyleissä. Nainen vaihtelee hiustyyliään lähes päivittäin peruukkien avulla. Tällä kerralla nainen poseerasi vaaleissa pitkissä hiuksissa. Evelinalla oli yllä valkoinen lyhyt toppi, joka paljasti naisen treenatut vatsalihakset. Repaleiset farkut olivat täysin rikki reisien kohdalta paljastaen naisen suuret tatuoinnit.

Evelina nauttii edelleen suuresta suosiosta, josta kertoo albumin jälkeen julkaistut ja hitiksi nousseet singlet. Tällaisia olivat viime vuoden puolella muun muassa Kylmii Väreitä ja Tornado, minkä lisäksi uusinta tänä vuonna julkaistua Sun Vika -nimistä kappaletta on kuunneltu parin kuukauden aikana jo yli 3,5 miljoonaa kertaa.

📹

A post shared by Evelina (@evelinavirallinen) on