Vuoristorataan iski vika – matkustajat kaksi tuntia ylösalaisin!

Ohhoh! · Tim Isokivi

Vuoristoratoihin mennään hakemaan jännitystä, mutta erään suositun huvipuiston vieraat saivat taannoin kokea sitä enemmän kuin toivoivatkaan. He jäivät vian vuoksi roikkumaan paikoilleen kahdeksi tunniksi.

Japanin Osakassa sijaitsevan Universal Studios -huvipuiston Flying Dinosaur -vuoristoradassa ilmeni laitevika. Sen myötä matkustajat jäivät jumiin 20-30 metrin korkeuteen.

Laitteessa matkustetaan vatsallaan maaten, joten kokemus ei epäilemättä ollut miellyttävä. Matkustajat onnistuttiin pelastamaan vasta kaksi tuntia myöhemmin.

Japan Times -lehden mukaan kukaan ei loukkaantunut, mutta monet vieraat kertoivat järkyttyneensä tapauksesta. Onnettomuus tapahtui kesken kiireistä Kultainen viikko -juhlapyhiä, jolloin lukuisat japanilaisperheet viettävät lomaansa.

Uusimmat