Donald Trump: ”Kaikkien mielestä ansaitsen Nobelin rauhanpalkinnon”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut, että kaikki ajattelevat hänen ansaitsevan Nobelin rauhanpalkinnon tekemästään sovittelutyöstä Pohjois-Korean kanssa. Mies tulee tapaamaan Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Unin historiallisessa neuvottelussa kesäkuussa Singaporessa.

Korean niemimaan jännitteitä lieventävä tapaaminen on ainutlaatuinen. Nyt Donald Trump uskoo, että hän ansaitsee sen vuoksi Nobelin rauhanpalkinnon – ja kaikki muut ovat hänen kanssaan samaa mieltä, Msn-sivusto uutisoi. Trumpin tavoitteena on saada Pohjois-Korea luopumaan ydinaseista.

Donald Trumpin ja Kim Jong-unin tapaamista on suunniteltu maaliskuusta saakka. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltojen presidentti tapaa Pohjois-Korean johtajan. Tapaaminen järjestetään 12. kesäkuuta.