Selviytyjät-finaali käynnissä: ”Kerrankin lapset voivat olla ylpeitä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Selviytyjät Suomi -kilpailun voittaja ratkeaa parhaillaan televisiossa nähtävässä finaalijaksossa. Finaalissa ovat mukana Sampo Kaulanen ja Janni Hussi, joista voittaja lähtee paluumatkalle 30.000 euroa rikkaampana. Tunnelmat finaalin alla ovat syystäkin jännittyneet.

Finaalijaksossa kilpailijat kohtasivat toisensa viimeisessä koskemattomuustehtävässä, jonka voittaja lunasti tiensä suoraan finalistikaksikkoon. Sen jälkeen luvassa oli shokkikäänne, jossa voittaja sai valita kumman muista kilpailijoista hän ottaa kanssaan voittajaäänestykseen. Finaaliin päätyivät Janni ja Sampo.

– Nyt on epätodellinen ja jännittynyt olo samaan aikaan. Samalla olen helpottunut, koska enää ei ole mitään mihin itse voisin vaikuttaa. Nyt tää on ihan muiden käsissä tämä homma, Janni Hussi totesi ennen finaalin käynnistymistä.

– Totta kai minua jännittää kohdata tuomaristo, ja nähdä millä fiiliksillä he ovat siellä. Luulen, että meillä on Sampon kanssa aika samat mahdollisuudet, ja veikkaan että tämä tulee ratkeamaan yhdellä tai kahdella äänellä. Haluan voittaa tämän kisan enemmän kuin mitään muuta tässä vaiheessa. Kyllähän se tuntuisi pahalta tässä vaiheessa jäädä nuolemaan näppejään, Janni jatkoi.

Sampo Kaulanen oli myös mietteliäs finaalin alla.

– En nyt ihan rehellisesti voi sanoa, että olisin uskonut pääseväni näin pitkälle. Kerrankin voivat lapset olla ylpeitä isukistaan, Sampo Kaulanen totesi finaalin alla.

– Nyt yritän löytää syitä miksi minua pitäisi tässä äänestää. Yritän valmistautua jo nyt henkisesti illan finaalia varten, Sampo pohti ääneen.