Spice Girls ei esiinny kuninkaallisissa häissä – kolme jäsentä kutsuttu paikalle?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mel B vihjasi aikaisemmin tänä vuonna Spice Girls -tyttöbändin esiintyvän prinssi Harryn ja Meghan Marklen häissä. Mutta tällä viikolla uutinen osoittautui virheeliseksi, kun yhtye vahvisti, ettei sitä ole edes kutsuttu paikalle.

TMZ-sivuston mukaan Spice Girls ei siis tule esittämään musiikkiaan kuninkaalisissa häissä, mutta se ei kuitenkaan tarkoita etteivätkö yhtyeen jäsenet olisi paikalla.

Page Six -viihdesivusto nimittäin kertoo, että osa yhtyeen jäsenistä olisi saanut joka tapauksessa kutsun häihin. Kutsun olisivat saaneet Victoria, Emma ja Geri. Mel B:n ja Mel C:n kerrotaan jääneen ilman kuninkaallista kutsua.

Spice Girlsin paluusta keikkalavoille on huhuttu jo vuosien ajan. Fanien pettymykseksi paluu on kuitenkin jäänyt kerta toisensa jälkeen spekulaation tasolle.