Suomalaismiesten suosituimmat vaateliikkeet ovat Prisma, Dressmann ja Citymarket

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset ovat kautta aikojen saaneet kritiikkiä epämuodikkuudesta, sillä keskiverto muodin kannalta suomalainen katukuva poikkeaa merkittävästi monista Euroopan maista. Nyt Kaupan liitto on julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan Prisma on suomalaisten suosituin vaateliike.

Viime vuonna vaatteiden ostaminen lisääntyi Suomessa lähes prosentilla. Suomessa vaatetusta ostetaan paljon marketeista, urheilukaupoista ja kansainvälisistä muotikaupan ketjuista. Suomen käytetyin vaatteiden ja kenkien ostopaikka on Prisma. Naisten eniten käyttämät vaatetuksen kaupat ovat Hennes & Mauritz, Prisma ja K-Citymarket. Miehillä taas kolmen kärki on Prisma, Dressmann ja K-Citymarket.

Ulkomaiset verkko-ostokset ja vertaiskauppa kasvoivat, mutta vaatetuksen erikoiskauppa ja markettien vaatemyynti kutistuivat. Miesten vaatteiden kulutus kasvoi naisten vaatteita nopeammin, mikä on myös kansainvälinen trendi miesten panostaessa pukeutumiseen aikaisempaa enemmän. Tutkimuksen mukaan suomalaisten ostamat miesten vaatteet ovat noin 24 prosenttia kalliimpia kuin naisten. Urheilu- ja ulkoiluvaatteissa hintaero on noin 15 prosenttia ja kengissä 11 prosenttia.

– Kun kuluttaja tekee onnistuneen ostoksen, hän on useimmiten selvittänyt etukäteen nimenomaan hinnan. Onnistuneissa digiostoissa on usein selvitetty myös tuotteen saatavuus ja palautusmahdollisuudet. Varsinkin nämä tiedot pitäisi siis kaupan sivuilta löytyä helposti, myös mobiilisti, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kertoo.

– Varsinkin miehet tuntuvat olevan kiitollista asiakaskuntaa. Miestenvaatteiden ostaminen voi joskus olla helpompaa kuin naistenvaatteiden, mutta miehet myös selvästi tukeutuvat naisia enemmän myymälöiden tarjoamaan tietoon. Ehkä he siksi kärsivät ikävistä yllätyksistä naisia harvemmin, Kurjenoja lisää.