Leukemiaa sairastavan Lassin vanhemmat vetoavat: ”Jos olet alle 40-vuotias ja terve…”

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Suomalaiset voivat olla sankareita kotisohvalta käsin. Alle 40-vuotiaat terveet aikuiset voivat nimittäin pelastaa ihmishenkiä liittymällä kantasolurekisteriin. Valtaosalle jäsenistä ei tule koskaan kutsua luovutukseen, mutta jokainen jäsen on sankari, joka antaa toiselle mahdollisuuden elämään.

Kantasolusiirtoa tarvitsevat potilaat sairastavat pääasiassa leukemiaa. Kantasolusiirto on yleensä potilaan viimeinen toivo parantua, joten jokainen kantasolurekisterin jäsen on mahdollinen hengenpelastaja. Parhaillaan kuusivuotiaan Lassin vanhemmat vetoavat suomalaisiin, että heidän lapselleen löydettäisiin sopiva luovuttaja.

– Elämä heittelee. Kuvassa ovat kaksospoikani Lassi ja Leo, pian viisivuotiaita. Viime vuonna tähän aikaan kellään meistä ei ollut aavistusta, millainen painajainen vuodesta 2018 tulisi. Heti vuoden alussa Lassi joutui Lastenklinikalle sepsiksen vuoksi, Jani Kaaro kirjoittaa Facebookissa.

Parin päivän kuluttua perhe sai pysäyttävän diagnoosin, joka mukaan Lassilla oli akuutti myelooinen leukemia. Siitä saakka perhe on viettänyt vuoden pitkälti sairaalassa epävarmana tulevaisuudestaan. Nyt Kaaro esittää suomalaisille vetoomuksen, joka jokaisen alle 40-vuotiaan tulisi ottaa vakavasti.

– Kirjoitan tästä asiasta nyt julkisesti hyvästä yleisestä syystä. Edessä voi olla kantasolusiirto, joten esitän tässä vetoomuksen: Jos olet alle 40-vuotias ja terve, miksi et harkitsisi kantasolujesi luovuttamista kantasolurekisteriin. Osastolla on paljon potilaita, jotka tarvitsevat kantasolusiirron, ja rekisteri on kansainvälinen, joten voit auttaa siirtoa tarvitsevaa potilasta jossakin toisessa maassa.

Kantasolurekisteriin voi liittyä klikkaamalla tästä linkistä. Vuosittain noin 30 suomalaista luovuttaa kantasoluja, mutta rekisteriin tarvitaan koko ajan kipeästi lisää ehdokkaita. Sinäkin voit pelastaa Lassin tai jonkun toisen lapsen hengen. Liity kantasolurekisteriin ja ole sankari.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=2013279265656024&set=a.1774207619563191.1073741828.100009219118748&type=3