Kaikkien aikojen kalukukkaro! Housuissa oma tasku penikselle

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet erikoisista muoti-ilmiöistä ennenkin, mutta nyt markkinoille on tullut mielenkiintoisella taskulla varustetut housut. Kyseessä on japanilaisen GU-yhtiön suunnittelema vaatekappale, jonka etumuksessa on selkeästi erottuva tasku.

Tasku tai läppä on suunniteltu peittämään miehen genitaalialueen. Kansainvälinen media on nimittänyt erikoisen yksityiskohdan penistaskuksi. Suomalaisittain osuvampi nimitys voisi olla kalukukkaro.

Uniqlo-nettikaupassa myynnissä olevat housut maksavat noin 7,5 euroa. Saatavilla on penistaskuilla varustettuja housuja kolmessa eri värissä, valkoisena, ruskeana ja mustana. Housuista uutisoi muun muassa Metro-lehti.

Uniqlo