Brittikuninkaalliset ulkoilivat – Kate Middleton teki odottamattoman rahvaan tempauksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Cambridgen herttua ja Walesin prinssi Williamin sekä hänen herttuatarvaimonsa Kate Middletonin perheessä on tällä hetkellä kolme alle viisivuotiasta lasta. Vaikka kyseessä on kuninkaallinen perhe, työskentelee perheessä lasten kanssa vain yksi vakituinen lastenhoitaja.

Herttuatar Kate Middleton tunnetaan muutenkin konstailemattomasta tyylistään, sillä hän ei halua liikoja koreilla. Se nähtiin jälleen viikonloppuna, kun perhe oli ulkoilemassa yhdessä. He olivat saapuneet Beaufort Polo Clubille, jossa Kate istahti kesämekkoineen istumaan maahan sen sijaan, että olisi tarvinnut oleiluunsa tuolia tai muuta penkkiä.

Perheessä työskentelevä lastenhoitaja Maria Borrallo on aloittanut työnsä vuonna 2014 Georgen ollessa kahdeksan kuukauden ikäinen. Hän työskentelee perheessä edelleen. Norland Collegesta valmistunut Maria Teresa Turrion Borrallo on espanjalaissyntyinen lastenhoitaja, jolla on erikoistaitoina itsepuolustus- ja kamppailulajit sekä terrorismin torjunta. Kuninkaallisten lasten luottohoitaja asuu omassa Kensingtonin palatsissa sijaistevassa kaksiossa.

Splash
Splash
Splash

Uusimmat