Poliisi pelasti koiran paahtavasta autosta – ikkuna rikki pikavauhdilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kesähelteillä ympäri maailmaa kuolee traagisesti sekä lapsia että lemmikkejä autoihin, joiden omistajat eivät ole ymmärtäneet autojen olevan kuolemanloukkuja. Parhaillaan Britanniassa nautitaan helleaalloista. Sen myötä otsikoihin on noussut tapaus, jossa poliisi pelasti Yorkissa kahden lemmikkikoiran hengen rikkomalla auton ikkunan.

Poliisin sosiaalisessa mediassa julkaiseman päivityksen mukaan koirat olivat olleet aurinkoiselle paikalle pysäköidyssä autossa yli puolen tunnin ajan. Sivullinen huomasi koirien ahdingon ja soitti poliisille.

Kun auton omistajaa ei saatu kiinni, päättivät poliisit pelastaa koirat tuskaiselta kuolemalta rikkomalla auton sivuikkunan. Operaation jälkeen poliisit istuivat samaan autoon ja totesivat jo puolen minuutin istuskelun olevan tuskallista. Auton omistajaa voi nyt lisäksi odottaa syyte koirien heitteillejätöstä. Myös Suomessa autoilijoiden tulee muistaa, ettei lemmikkejä ja lapsia saa jättää kuumaan autoon hetkeksikään.