Kärsitkö kesäajan uniongelmista? Korjaa nämä asiat välittömästi

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Ei ole väärin sanottu, että nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Ihmisen keho ja mieli tarvitsevat riittävästi lepoa voidakseen suoriutua päivittäisistä askareista. Huonosti nukkunut ihminen voi olla ärstyisä, omata epäterveellisiä mielihaluja ja voi lopulta sairastua.

Mikäli henkilöllä on vaikeuksia saavuttaa riittävä 7-9 tunnin pituinen yhtämittainen yöunen jakso, kannattaa hänen karsia ruutuaikaa ennen nukkumaan menoa. Puhelimen tai muiden älylaitteiden ruutuja ei ole järkevää tuijotella ainakaan tuntiin ennen nukahtamisyritystä. Riittävä liikunta takaa paremmat yöunet ja MBG-julkaisu suosittelee viikottain vähintään 150 minuutin edestä kuntoilemista. Se on vain 21 minuuttia päivässä.

Nukahtamisvaikeuksiin ja uniongelmiin on saatavilla myös apukeinoja lisäravinteista. Luontaistuotekaupoista ja apteekeista voi kysyä apua ongelmaan. Lisäksi ihmisen kannattaa toteuttaa säännöllistä elämänrytmiä, jolloin yöunesta tulee osa automaattista rutiinia. Lisähelpotusta tuo luonnossa kulkeminen. Liikunnan ja luonnon voi yhdistää esimerkiksi siten, että käy joka aamu metsälenkillä – satoi tai paistoi.