Vanhemmat paljastivat: Näin pitkä automatka lasten kanssa onnistuu

Matkailu · Terhi Piiroinen

”Koska ollaan perillä?”, kuuluu yleensä perheauton takapenkiltä jo ensimmäisen puolituntisen jäkeen. Automatkat ovat hauskoja ja ikimuistoisia koko perheen reissuja, joista voi saada nautinnollisempia muutaman vinkin avulla. Suomessa takapenkki on hiljennetty perinteisesti herkkupussilla, mutta viime vuosina älylaitteet ovat astuneet mukaan vanhempien onneksi.

Huffington Post on kerännyt vanhempien vinkkejä koko perheen automatkoihin liittyen. Jos autossa on pieniä lapsia tai tenavia, jotka tulevat matkasairaaksi, kannattaa ajoneuvon penkit vuorata pyykeillä tai muilla suojilla.

Penkeille voi myös läikkyä juomia ja ruokia, joten pyyhkeet on helpompi pestä kuin sisätilat. Kannattaa myös varata kosteuspyyhkeitä hanskalokeroon.

Lapsille on järkevää hankkia kuulokkeet, jotka ovat mukavat päässä. Viihdykkeenä voi toimia tablettitietokone tai puhelin. Lapsia kannattaa myös opettaa havainnoimaan maisemia ja keskustelemaan ajomatkan aikana.

Erilaiset automatkan aikana suoritettavat leikit ovat viihdyttäviä, mutta aika kuluu rattoisasti myös kirjoja lukien tai värityskirjaa värittäen.

Ipanoilla on myös hyvä olla jatkuvasti naposteltavia saatavilla. Parhaita snäksejä ovat sellaiset, jotka eivät sotke tai aiheuta sokeriövereitä. Vihannestikut, pilkotut hedelmät tai kuivaliha käyvät mainiosti. Automatka kannattaa myös ajoittaa mahdollisuuksien mukaan lasten päiväunien aikaan. Lasten on hyvä purkaa ruokataukojen jälkeen energiaa leikkipuistoissa tai luonnossa.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.

Uusimmat