Minitornado iski festareille – leirintäalueen teltat lensivät kymmenien metrien korkeuteen!

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Saksassa vietettiin viikonloppuna maan suurinta EDM-musiikin festivaalia, Parookavilleä. Tänä vuonna tapahtumassa tunnelmaa nostatti jokin muukin kuin pääesiintyjinä olleet Armin Van Bureen ja David Guetta.

Tapahtuman leirintäalueelle iski minitornadoksi kasvanut myrsky. Tuuli oli niin voimakas, että se repi festivaalivieraiden telttoja maasta jopa kymmenien metrien korkeuteen.

Näky ikuistettiin videoksi paikalla olleen festarikävijän toimesta. Vaikka alkuun monet vaikuttavat lähinnä naureskelevan näylle, muuttuu tilanne uhkaavaksi useiden telttojen, katosten ja keppien muodostaessa alueelle todellisen telttatornadon.