Ihmisillä on liikaa aikaa – mies testasi vinkuleluja imurissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Internetin keksijät eivät varmastikaan ajatelleet ihmisten jättävän päivätöitään esimerkiksi sen takia, että he tienaavat ottamalla itsestään valokuvia nettiin. He eivät välttämättä uskoneet myöskään sitä, että netin videopalvelut täyttyvät tavallisten ihmisten suorittamista kokeista ja kommelluksista.

Nyt esittelyyn nousee nettikuuluisuutta videoillaan hakeva Youtube-tähti. Sushi Ramen, eli Riku, testaa eräällä julkaisemallaan videollaan vinkulelujen ja imurin yhteispelillä tuottamaa ääntä. Hän teippaa imuriin kumikanoja.

Koko videon ideana on saada selville, minkälaista ääntä imuriin teipatut vinkulelut pitävät. Hän kiinnittää kumikanoja imurin poistoilmasuodattimeen ja lopulta myös imuosan suuaukkoon. Video todistaa, että mikäli haluaa tehdä imuroinnista entistäkin äänekkäämpää ja ärsyttävämpää, kannattaa siihen kiinnittää mahdollisimman monta vinkulelua.