Kourtney Kardashian käytti toyboyta hyväkseen – laastarisuhteen avulla yli Scott Disickista

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuosikausia on-off -suhteessa Scott Disickin kanssa ollut Kourtney Kardashian tapasi pian eron jälkeen nuoren mallin Younes Bendjiman Pariisin muotiviikoilla vuonna 2016. Nyt on sanottu, ettei kolmen lapsen 39-vuotias äiti ollut tosissaan 25-vuotiaan rakastajan kanssa.

People-lehti kertoo, että Younes Bendjima oli Kourtney Kardashianille ainoastaan laastarisuhde, jonka avulla nainen pääsi vihdoinkin yli Scott Disickistä. Kaksikolla oli onnellisia hetkiä muun muassa kuukauden pituisella Euroopan lomamatkallaan, mutta viime ajat ovat olleet kivikkoisia.

Kourtney Kardashian ja Younes Bendjima eivät ole tulleet toimeen viime aikoina. Heidän oli tarkoitus ottaa taukoa suhteeseen, mutta päättivätkin erota lopullisesti. Younes on nähty eron jälkeen kiihkeissä tunnelmissa toisen naisen kanssa Meksikossa. Kourtney Kardashianin lasten isä Scott Disick puolestaan sanoi Kardashianit-realitysarjassa, että hän on sopinut Kourtneyn kanssa yrittävänsä parisuhdetta uudestaan nelikymppisinä.

italia con la mia cara 🍝

A post shared by Younes Bendjima (@younesbendjima) on

Uusimmat