IL: Jari Sillanpään poliisitutkinnassa viitteitä lapsipornosta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen iskelmätähti Jari Sillanpää on ollut jo pitkään otsikoissa huumerikosten merkeissä, sillä hän jäi kiinni ensin ajettuaan autoa Helsingin keskustassa huumeiden vaikutuksen alaisena ja sen jälkeen jäi kiinni Helsinki-Vantaan lentokentällä huumeita mukanaan.

Syyttäjä vaatii Jari Sillanpäälle yli vuoden vankeustuomiota, joka voidaan määrätä myös ehdollisena. Kerroimme jo keväällä miten laulajan asianajaja myönsi Sillanpään hankkineen yhteensä 110 grammaa metamfetamiinia. Huumemäärästä voisi saada yli tuhat käyttöannosta.

Sillanpään tapauksen tuorein käänne tuli tänään, kun Iltalehti uutisoi poliisin aloittaneen hänen tapauksessaan uuden tutkinnan. Iltalehden saamien tietojen mukaan tutkinta liittyisi lapsipornoon viittaavaan materiaaliin, joka olisi löytynyt Sillanpään asunnosta kotietsinnässä löytyneeltä kameran muistikortilta.

Lehden mukaan muistikortin tutkinta on siirretty Helsingin poliisin seksuaalirikosryhmälle. Poliisi ja Sillanpään asianajaja eivät kommentoi tietoja mitenkään. Staran toimitus muistuttaa, että kyseessä on vasta epäily rikoksesta, eikä edes poliisi ole vahvistanut tarkemmin millaisesta tapauksesta on kyse.

Huumerikoksen tapauksessa selvisi taannoin, että Sillanpään huumeringissä huumeiden käyttötapa oli hyvin poikkeuksellinen. Metamfetamiinia käytettiin nimittäin ensin peräsuoleen työnnettynä. Tämän jälkeen huumeiden käyttö jatkui vähintään yhtä erikoisena, sillä huumeidenkäyttäjän virtsa otettiin talteen ja työnnettiin peräsuoleen. Tällöin huumeet käytettiin mahdollisimman tehokkaasti.