Janet Jackson paljastaa – fani lähetti lahjaksi spermaa ja peniskuvan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulaja Janet Jackson on kertonut, että fanit ovat lähettänet hänelle vuosien aikana erikoisia lahjoja. Yksi on kuitenkin jäänyt pysyvästi 52-vuotiaan kaunottaren mieleen. Fani olisi halunnut siittää naisen lapsen.

Janet Jackson on 1,5-vuotiaan lapsen äiti. Nainen sai esikoisensa yhdessä aviomies Wissam Al Manan kanssa. Isäehdokkaita on kuitenkin ollut aiemminkin, kuten eräs laulajan kanssa yhteisestä jälkikasvusta haaveillut mies. Hän oli lähettänyt Janet Jacksonille alastonkuvan, jossa miehen siittiö oli ollut erektiossa.

Paketissa oli kuvan lisäksi myös siemennestettä sisältänyt purkki. Janet Jackson kertoo Big Boy TV:lle, että hän on saanut runsaasti erikoisia lahjoja, mutta miesfanin lähettämä spermapurkki oli varmasti kaikista kummallisin.

Uusimmat