Orkesteri soitti Toxicityn – kylmiltä väreiltä ei vältytty

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Viimeksi vuonna 2005 albumin julkaissut System Of A Down keikkailee säännöllisen epäsäännöllisesti. Samaan aikaan kun SOAD-fanit odottavat kieli pitkällä uutta materiaalia yhtyeeltä, joutuvat he kuuntelemaan jo lähes puhki kulutettuja albumeita ja niiden kappaleita.

Yksi System Of A Downin kaikista suosituin kappale on monivivahteinen Toxicity. Nyt biisi on päässyt Metamorphesta-nimisen orkesterin käsittelyyn. Versio löytyy myös orkesterin The Ship Of Theseus -albumilta.

Youtube-videon versiolta käy jo alkusekunneilla selväksi, että sinfoniamusiikista tutuilla instrumenteilla soitettu Toxicity nostaa ihon kananlihalle poskia ja korvannipukoita myöten. Vuonna 2001 ilmestynyt kappale sijoittui heti ilmestyttyään listaykköseksi. Tämä mestariteoksen orkesteriversio kannattaa kuunnella.