Massahysteria iski kissojen ruokailuhetkeen – ilmeet näkemisen arvoisia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kissat saavat joskus sätkykohtauksia, joiden syytä kukaan ei tiedä. On normaalia, että kissat juoksevat asunnossa rallia kakkoshädän suorittamisen jälkeen. Yhtä normaalia on se, että ne saattavat kesken rauhallisen hetken hypätä ilmaan metrin korkeudelle säikähtäneenä.

Nettiin on taannoin ladattu video suuren kissalauman ruokailuhetkestä. Videolla nähdään, kuinka kattimaakarit asettuvat ruoka-aikana riviin kulhojensa ääreen nauttimaan ateriaansa. Kissat syövät sovussa.

Osa kissoista on saanut ruokahetkensä päätökseen ja päättänyt poistua kulhon luota. Yhtäkkiä yksi kisumirreistä saa sätkyn. Se vetää muutkin kissat mukaan massahysteriaan ja tassusankareita sinkoilee pitkin huonetta. Ainoastaan kolme kissaa jää ruokapaikalle katsomaan tilannetta epäuskoisena ikään kuin kysyen: ”Mitä ihmettä äsken tapahtui?”