Teinipojan lauluääni yllättää – bänditulokkaan videosta viraalihitti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Teksasin Houstonissa perustettu 15–18-vuotiaiden nuorten bändi nimeltään Nick and the Groove on nousemassa ilmiöksi. Syynä on yhtyeen laulajan Nickin erinomainen laulutaito sekä kitaristin Erichin soittotyyli. Bändi antaa taidoistaan näytteitä sosiaalisessa mediassa.

Nick and the Groove -niminen bändi kannattaa panna muistiin. Yhtyeen mikrofonin varressa laulavan Nickin on kuvailtu sopivan vaikka suorilta kanadalaisen rockyhtye Rushin laulujoukkoihin. Ansionsa saavat myös yhtyeen soittajat, jotka hallitsevat instrumenttejaan taidokkaasti. Etenkin Erich-kitaristi, joka saa ylistystä ammattimuusikoilta.

Kesäkuussa Youtubeen julkaistua Barracuda-kappaleen covervideota on katsottu lähes puoli miljoonaa kertaa. Määrä on suuri lähinnä koulun juhlissa esiintyneelle kokoonpanolle. Jäämme odottamaan nuorten esiintymistä tunnetuissa televisio-ohjelmissa ja gaaloissa, sillä nämä teinit voivat saavuttaa vielä paljon.

https://www.instagram.com/p/BlgG_6aFDEq/?taken-by=nickandthegroove