Koala yritti päästä apteekkiin – sinnikäs veijari ei antanut periksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koalat ovat Australiassa asuville tuttu näky. Ne elävät puissa ja nukkuvat yleensä suurimman osan päivästä säästääkseen energiaansa. Eräs koala oli kuitenkin päättänyt mennä päiväsaikaan apteekkiin asioimaan.

Huvittavalla YouTube-videolla nähdään miten päättäväinen koala on yrittänyt tehdä apteekissa ostoksia. Koalan vierailu päättyi kuitenkin lyhyeen apteekin henkilökunnan hätistäessä pienen tunkeilijan takaisin ulos liikkeestä.

Koala oli sinnikkäästi yrittänyt apteekin sisälle kolme kertaa, mutta tarkkaavaiset työntekijät olivat joka kerta katkaisseet eläimen tien lyhyeen ja hätistelleet pikkuisen takaisin ulos. Koala oli näyttänyt yrittävän päästä apteekin läpi sen pääoville, josta on pääsy vilkkaalle autotielle.