Stephen Hawking: ”Älykkyysosamäärällä leuhkivat ovat luusereita!”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman älykkäimpien ihmisten joukkoon lukeutunut fyysikko Stephen Hawking kuoli keväällä. Hän jää historian kirjoihin miehenä, joka osasi selittää monimutkaisia asioita kansantajuisesti. Hän oli kuollessaan 76-vuotias.

Stephen Hawking sairasti vuosikymmenien ajan ALS-tautia, jonka johdosta hän oli liikuntakyvytön ja pyörätuolissa. Haastatteluita puhesyntetisaattorin avulla antanut Hawking ilmaisi mielipiteensä usein suoraan ja kaunistelematta.

Hän myös ehti varoittaa ihmiskuntaa eläessään, sillä hänen mukaansa tuhoamme itsemme seuraavan sadan vuoden aikana. Uhkakuvia luovat muun muassa ydinsota, ilmastonmuutos ja virusmutaatiot.

Maailmassa on kuitenkin muita älykkäitä ihmisiä, jotka voivat osaltaan auttaa ihmiskunnan pelastamisessa. Nämä tahot pitävät harvoin meteliä itsestään. Osa julkisuudessa olevista ihmisistä yrittää epätoivoisesti todistaa omaa älykkyyttään muille ihmisille. Heitä Stephen Hawking ei arvosta.

– Älykkyysosamäärällään leuhkivat ihmiset ovat luusereita, hän sanoi.