Kadonnut vene etsii löytäjäänsä – lastina 50 miljoonan edestä kokaiinia!

Ohhoh! · Tim Isokivi

Tyyneltämereltä kantautuva tuore uutinen voisi käydä sellaisenaan rikoselokuvan tarinasta. Tapaukseen liittyy merirosvoja, gangstereita, takaa-ajoja, kadonnut vene ja kymmenien miljoonien arvosta kokaiinia.

Kaikki sai alkunsa kalastajan löydettyä Solomonmerellä sijaitsevalle saarelle merirosvojen hautaaman kokaiinikätkön. Hän päätti kuljettaa yhteensä 11 urheilukassiin säilötyt huumeet kotikyläänsä Budi Budi -saarelle.

Ei aikaakaan, kun kalastaja sai kotiinsa kutsumattomia vieraita kauttaaltaan tautoitujen aasialaisten gangstereiden muodossa. He poistuivat Budi Budista troolarialuksella kokaiinilasti mukanaan. Pian Papua-Uusi-Guinean merivoimat saivat vihiä rikollisten toimista.

400 kilometriä kestäneen takaa-ajon päätteeksi rikollisten vene pysäytettiin Australialaisten viranomaisten avustuksella. Uskomattomana käänteenä vene oli kuitenkin täytetty öljyllä ja dieselillä, eikä huumelastia pystytty sen vuoksi noutamaan kokonaan. Alus oli myös liian raskas hinattavaksi.

Viranomaiset onnistuivat takavarikoimaan vain pienen erän pidätettyjen hallussa ollutta kokaiinia. Jäljellejääneiden 55 kokaiinipaketin uskotaan sijaitsevan edelleen merellä ajelehtivassa aluksessa. Niiden arvo on The Australian -lehden mukaan jopa 50 miljoonaa dollaria.

Uusimmat