Kämppikset yrittivät vähentää ruokahävikin nollaan – näin paljon ruokaa meni roskiin

Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Täydellisessä maailmassa ihmiset söisivät ja ostaisivat kotiinsa aina vain juuri sen määrän ruokaa minkä he kuluttavat. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan tapahdu. Ruokaa laitetaan roskiin mielettömiä määriä sekä kaupassa että kotona kun se ehtii menemään huonoksi.

Nyt kaksi kämppäkaverusta päättivät ottaa haasteekseen vähentää ruokahävikkiään kuukauden aikana huomattavasti. Naisten tavoitteena oli olla laittamatta mitään ruokaa roskiin, mutta tämä osoittautui kuitenkin yllättävän vaikeaksi tehtäväksi. Naiset joutuivat viikottain tyhjentämään jääkaapistaan pilaantunutta ruokaa roskiin noin 0,5 – 2,5 kilon verran.

Suomen Kuluttajaliiton mukaan suomalaiset heittävät syömäkelpoista ruokaa roskikseen vuosittain 125 euron edestä. Ruokatehdas Apetitin tekemän tutkimuksen mukaan suhteellisesti eniten ruokahävikkiä syntyy yksinasuvien ja varakkaampien talouksissa.

Uusimmat