Suosituimmat hitit 77 vuoden ajalta – katso mitä kuunneltiin syntyessäsi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Musiikki, musiikin tekotapa ja trendit sekä kuuntelijoiden musiikkimaku kehittyvät koko ajan. Tämän vuoksi vanhemman musiikin yleensä tunnistaakin nopeasti jo sen laadusta ja siinä olevista elementeistä kuullessaan kappaleen, joka on julkaistu esimerkiksi kymmenen vuotta sitten.

Nyt Sutherland-kanava tarjoilee YouTube-videollaan mielenkiintoisen katsauksen suosittuun popmusiikkiin ja sen historiaan 77 vuoden ajalta. Videolle on koostettu kaikkein suosituimmat kappaleet aina vuodesta 1940 vuoteen 2017 saakka.

Sutherland on koonnut kunkin vuoden suosituimmat kappaleet yhdelle videolle. Vuoden suosituin kappale on valittu aina sen mukaan mikä hitti on minäkin vuonna viettänyt eniten viikkoja Billboard-listan kärkipaikalla.

Uusimmat