Mallikaunottaren jalat amputoitiin – palaa nyt catwalkeille kultaisten proteesien kera

Ohhoh! Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huippumalli Lauren Wasser tunnetaan naisena, jolla on kultainen jalka. Wasser menetti vuonna 2012 oikean jalkansa saatuaan toksisen sokkioireyhtymän, jonka vuoksi nainen oli vähällä menehtyä.

Wasser kertoi Vogue-sivustolle, että hänellä oli aina ollut runsaat kuukautiset, joiden vuoksi hän oli käyttänyt markkinoiden imukykyisimpiä tampooneja. Liian pitkään pidetty tampooni oli kuitenkin aiheuttanut naiselle harvinaisen ja hyvin vakavan bakteeri-infektion, toksisen sokkioireyhtymän.

Diagnoosinsa jälkeen lääkärit olivat jo valmistelleet mallin vanhempia siihen, että heidän tyttärensä tulee menehtymään. Lauren Wasser kuitenkin toipui, mutta joutui sairaalavuoteessa havahtumaan siihen, että hänen toinen jalkansa oli amputoitu.

Lauren Wasser alkoi käyttämään muotinäytöslavoilla kultaista proteesia. Viime vuoden lopulla hänen toisen jalkansa tila oli alkanut myös huonontumaan. Kuolion vuoksi 30-vuotias Wasser joutui tammikuussa amputoimaan myös vasemman jalkansa. Nyt naisen kumpaakin jalkaa koristavat kultaiset jalkaproteesit, joiden kanssa malli on valmis palaamaan näytöslavoille.