Lentomatkustaja kuvasi karun videon – henkilökunta heitteli laukkuja aivan päättömästi

Matkailu Ohhoh! · Tim Isokivi

Iso-Britannian Manchesterissa kuvatulla videolla nähdään jotain, jota lentomatkustajat eivät haluaisi joutua todistamaan. Siinä asiakkaiden matkatavaroita kohdellaan todella kovin ottein.

Ryanairin lennolta palannut Elizabeth Evans lentokentällä työskenteleviä kuormaajia heittelemässä matkatavaroita vastuuttomalla tavalla. Osa laukuista putosi matkatavaravaunusta miesten heitellessä niitä liian kovakouraisesti.

Evans kuvasi tilanteen verkossa jakamakseen videoksi. Yksi kuormaajien kaltoin kohdelleista lakuista oli hänen omansa.

Ryanairin matkatavarakäsittelyn hoitavan Swissportin edustaja pahoitteli BBC:n mukaan työntekijän käytöstä. Yhtiö kertoo tutkivansa tapausta ja vakuuttaa, ettei vastaavaa tule enää tapahtumaan.