Kissanpentu harhaili autotiellä – moottoripyöräilijä riensi apuun

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailmasta löytyy vielä hyvyyttä, minkä todistavat avuttomien eläinten apuun rientäävät laupiaat samarialaiset. Yksi esimerkki tällaisesta toiminnasta nähdään tuoreella Youtube-videolla.

Kypäräkameran ikuistamalla videolla moottoripyöräilijä on valittamassa liikennevalojen hitaudesta. Pian hänen huomionsa kiinnittyy kuitenkin johonkin dramaattisempaan. Keskellä tietä harhailee yksinäinen kissanpentu.

Kuljettaja hyppää pois pyöränsä päältä pelastaakseen eläimen. Hän vie kissanpennun turvaan tilannetta sivusta katselleelle naiselle hakeakseen pyöränsä pois keskeltä tietä. Videon päätteeksi kissa päätyy motoristin reppuun ja toivon mukaan joko omistajansa luokse tai uuteen kotiin.