Opiskelija järkyttyi – kämppis vuorasi seinänsä sarjamurhaajien kuvilla

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Sarjamurhaajat saavat naisilta rakkauskirjeitä vankilaan. Esimerkiksi edemennyt joukkomurhaaja Charles Manson sai kymmeniätuhansia rakkauskirjeitä. Naiset unelmoivat kulttijohtajan vapauttamisesta ja tapaamisesta henkilökohtaisesti.

Yliopiston kolme viikkoa sitten aloittanut nainen avautuu Slate’s Agony Aunt -nettipalstalla kämppäkaverinsa omituisesta fanittamisesta.

Nainen kertoo huonetoverin päällystäneen asuntolan huoneen oman puolen seinät julisteilla. Aluksi nainen luuli, että julisteissa oli vanhojen julkkisten kuvia, kunnes tajusi julisteiden henkilöiden olleen sarjamurhaajia.

Julisteissa oli Ted Bundyn, Jeffrey Dahmerin ja Ed Geinin kuvat. Kuvista pelästynyt nainen pyysi kämppistä ottamaan kuvat pois seinältä, mutta hän ei suostunut. Huonetoveri ei myöskään kertonut syytä sarjamurhaajien idolisoimiseen. Nainen ei ole voinut nukkua samassa dormissa julisteiden kanssa ja odottaa parhaillaan siirtoa uuteen majoitustilaan.

Bonnie ja Clyde -syndroomaksi kutsuttu hybristofilia saa ihmiset rakastumaan raakoihin rikollisiin, kuten raiskaajiin, murhaajiin tai kiduttajiin.

Seksuaalinen ominaisuus voidaan mieltää häiriöksi, koska tällöin henkilö saa voimakasta kiihotusta julmaa tekijää ajatellessaan. Toisaalta sarjamurhaajia ihaileva voi olla yksinkertaissti kiinnostunut rikoshistoriasta ja harrastaa vaikkapa omatoimista aihealueen tutkimista ilman sen suurempaa ihailua.

Uusimmat