Amy Winehouse palaa konserttilavoille – nykyteknologian taidonnäyte

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 2011 traagisesti menehtynyt Amy Winehouse on palaamassa esiintymislavoille. Tähti tullaan näkemään maailmanlaajuisella kiertueella hologrammin muodossa.

Hologrammikiertue syntyy yhteistyössä Base Hologram -yhtiön ja Winehousen perikunnan kanssa. Reuters-uutistoimiston mukaan kappaleiden lauluosuudet kuullaan nauhalta liveyhtyeen soittaessa taustat.

– Tämä on meidän unelmamme. Emme voi kuvailla sanoin kuinka erityistä on nähdä Amy esiintymässä jälleen, tähden isä, Mitch Winehouse, kuvaili tiedotteessa.

Mitch Winehousen mukaan kiertueen tuotot ohjataan Amy Winehouse Foundation -säätiölle. Hyväntekeväisyysjärjestön tavoitteena on auttaa alkoholi- ja huumeongelmaisia nuoria.

Hologrammiteknologian ansiosta muun muassa Tupac Shakur, Dio, Eazy E ja Roy Orbinson on nähty esiintymislavoilla kuolemansa jälkeen. Edesmenneiden tähtien hologrammiversiot kuitenkin jakavat fanien mielipiteitä varsin jyrkästi.